Kansantanssiyhtye Lipparit

Lipparit on alavutelainen nuorten aikuisten kansantanssi- ja musiikkiryhmä. Ryhmään kuuluu 14 tanssijaa ja 4 soittajaa. Ryhmäläiset ovat iältään 18-28 vuotiaita. Lippareiden yhteinen taival on jo pitkä, sillä osa ryhmäläisistä on aloittanut kansantanssiharrastuksen jo 4-6 vuotiaina.

Ryhmän nimi Lipparit tulee vanhasta alavutelaisesta murresanasta lippari, joka tarkoittaa joutuisaa, nopsajalkaista ja vikkelää tyttöä tai poikaa. Ryhmää johtaa Johanna Järvenpää, koreografioiden harjoittamisesta vastaavat Paula Kettu ja Hanna Pantsu sekä musiikin ohjauksesta Silja Palomäki. Suurin osa esitettävistä koreografioista on tanssitaiteen maisteri Petri Kauppisen käsialaa.

Lipparit on saavuttanut useita voittoja valtakunnallisissa nuorten kulttuurikilpailuissa. Ryhmä on luokiteltu valtakunnallisissa aikuisten kansantanssiryhmien luokitteluissa valiosarjaan. Lipparit on esiintynyt lukuisten kotimaisten festivaalien lisäksi mm. Norjassa, Virossa, Turkissa, Bulgariassa, Saksassa, Latviassa, Unkarissa, Tsekissä ja Italiassa.

Lippareiden vauhdikas ohjelmisto sisältää sekä perinteistä kansantanssia ja -musiikkia että uudempia koreografioita. Lipparit tunnetaan ryhmänä, joka eloisalla ja persoonallisella ilmaisullaan vie tanssin ihmisten sydämiin.